13.01.2020-20.02.2020 | ANNI LAUKKA | RETHINKING THE VALUES

Category
TULEVAT
About This Project

Anni Laukka
Rethinking the Values
13.1. – 20.2.2021

 

Sarjan teokset käsittelevät ihmisen kokemaa ristiriitaa ulkoisten työmaailman paineiden ja omien sisäisten tarpeiden välillä. Valokuvissa esiintyy vanha mies työpuku päällä luonnon keskellä. Voiko hän paeta paineitaan? Onko hänellä oikeus
olla epätehokas? Löytääkö hän lopulta rauhan, edes hetkeksi?

 

Onnea haetaan usein saavutusten ja menestyksen kautta, mutta aika ei pysähdy kun tavoitteet saavutetaan.
Kiire jatkuu ja uudet tavoitteet ja vastuut odottavat hoitamista ja raha tuntuu sanelevan jatkuvasti kiihtyvän
tahdin. Ihminen voi tuntea olevansa puristuksissa, koko ajan hänen pitäisi olla tekemässä asioita, suorittamassa, kun samaan aikaan hänen mielensä todellisuudessa kaipaa rauhaa ja yhteyttä luontoon. On kuin olisit koko ajan matkalla jonnekin, mutta et koskaan saavu perille. Onko mahdollista laittaa suorituskeskeisyys hetkeksi syrjään ja keskittyä asioihin, joilla todella on merkitystä? Saako nykypäivänä olla tehoton?
Milloin on aikaa olla onnellinen?

 

”Onko ihminen arvokkaampi tuottavana vai onnellisena?” on kysymys jonka Laukka haluaa valokuvasarjallaan nostaa esille. Näin pandemian aikana hän kokee tämän valokuvaprojektin vieläkin ajankohtaisempana. Toimistot ovat sulautuneet yksityisiin koteihin siirtäen työntekijät työskentelemään perheen ja luonnon ympäröimänä, hämärtäen työn ja vapaa-ajan rajaa entisestään. Kansakunnat tekevät suuria päätöksiä tasapainoillen ihmisten terveyden ja taloudellisten menetysten välillä. Koko maailman pysähtyminen saa pohtimaan arkeaan ja arvojaan uudestaan, mitkä ovatkaan niitä oman elämän tärkeitä asioita?

 

Rethinking the Values on valokuvaprojekti jonka Laukka aloitti kesällä 2018. Valokuvasarjan aihetta lähestytään tosissaan mutta kuvissa on mukana myös ripaus huumoria. Vuonna 2020 sarjan pääteos Let it Be valittiin viiden parhaan joukkoon finaaliin kansainvälisessä kilpailussa Signature Art Prize, mikä johti yhteistyöhön Lontoolaisen taidegallerian kanssa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta kun kyseinen valokuvasarja on kokonaisuudessaan esillä.

 

”Koen, että jokainen teos on valmis vasta kun se on yleisön edessä, jolloin katsojan tulkinta viimeistelee teoksen. On erittäin mielenkiintoista päästä katsomaan omia teoksiaan toisen silmin ja kuulla niiden herättämistä ajatuksista. Jotkut näkevät näissä teoksissa viitteitä ilmastonmuutokseen, toiset hengellisyyttä tai businessmaailman omatuntoa.”, Laukka kertoo. ”Jokainen tulkitsee taidetta oman kokemusmaailmansa läpi, ja taiteen äärellä on oiva tilaisuus nostaa keskusteluun teoksen herättämiä aiheita,” Laukka jatkaa. ”Näin pandemian aikana näitä kohtaamisia ei pysty samalla lailla toteuttamaan, mutta omista tulkinnoistaan ja ajatuksistaan saa mielellään kirjoittaa esimerkiksi vieraskirjaan”, Laukka lisää.